Viime viikolla sain viimein tehtyä tyttären huoneeseen verhot. Siinä menikin sitten koko päivä. Aina sai pienen pätkän ommeltua ja sitten taas tytär vei. Vielä pitäisi tehdä meidän makuuhuoneeseen verhot, mutta puuttuu sieltä vielä tapetitkin. Keittiön laskosverhokangaskin on odottanut ompelua talvesta asti. Eihän me olla tässä asuttu kun reilu vuosi vasta...

626485.jpg

Verhoista on todella hankala ottaa kuvaa. Verhot ovat pellavakangasta ja reunoihin ompelin puusohvan päällisen ompelusta jääneet suikaleet. Tehokasta materiaalin käyttöä :)

626486.jpg

Ensimmäisestä raskausviikosta asti eli vajaat kolme vuotta minua on vaivannut uniongelma. Jos herään johonkin yöllä, en saa enää unta, vaan joudun valvomaan ainakin pari tuntia. Tässä on taas ollut kolme sellaista yötä   peräkkäin. Viime yönä valvottiin tyttären kanssa molemmat. Tyttären valvominen johtuu varmaan osin vesirokosta ja kuumuudesta. Minua valvottavat päässä pyörivät ajatukset. Suuri osa puutarhastakin on öisin suunniteltu. Monet hyvät ideat kuitenkin unohtuvat aamuun mennessä.

Toisaalta oli ihan hyvä, että tytärkin valvoi viime yönä. Saatiinpa molemmat nukkua pitkään. Yleensä on todella turhauttavaa olla vielä kuudelta hereillä ja tietää, että juuri kun saa uudestaan unen päästä kiinni, joutuu taas heräämään. Ja silloin väsyttää todella paljon.

Viime yönä kirjoitin tätä kirjoitusta mielessäni, mutta nyt siis en enää muista mitä pitikään kirjoittaa...