Olympialaiset eivät aiheuttaneet kisaväsymystä tähän tehtaaseen. Uusia töitä on aloitettu roppakaupalla. Valitettavasti en kuitenkaan voi vielä esitellä mitään valmista, koska sellaista en ole saanut aikaiseksi. Siispä vilautan tämän hetken keskeneräiset projektit. Kevättä taitaa olla rinnassa, sillä vihreä väri on vetänyt puoleensa lankakaupassa.
Tästä on tulossa tyttärelle kesämekko.
Kahteen ystäväperheeseen odotetaan vauvoja syntyväksi kuukauden sisällä. Aloitin jo nyt lahjavalmistelut, jotta varmasti saan viemiset ajoissa valmiiksi. Tästä ihanan pehmoisesta ja värisestä merinovillasta on valmistumassa pikkuruiset sukat.
Ja tästä kauniin vihreästä puuvillasta tulee vauvan torkkupeitto.
Tässä vielä yksi keskeneräisyys. Ja tässä saattaa vierähtää kauan. Harvan kirjoneuleen tekeminen on kamalaa. Lankaa joutuu kieputtamaan jatkuvasti, jottei tulisi liian pitkiä langanjuoksuja. Tästä on kuitenkin siis valmistumassa tyttärelle Odette-neuletakki.
Näihin kuviin...